Saturday, November 27, 2004

Äitivaimoista

Pettäminen on sellainen harrastus, että sitä on syytä harrastella salaa. Pääsääntöisesti tämä toiminta tuomitaan ja pettäjä nähdään aina syyllisenä.

Kerron omasta avioliitostani. Menin naimisiin kauniin, vaalean ja hyväntuulisen naisen kanssa, joka kiinnitti huomiota ulkoasuunsa ja piti paljon elokuvista ja muusta. Mistä nyt on tullut kotiini tämä ärtynyt ja verkkareihin pukeutuva ryppyotsa nainen, jonka kaikki aika menee lasten hoivaamiseen? Muuta yhteistä entiseen ei ole kuin hiusten väri. Pituuskin on leikattu pois. Menin naimisiin ajatellen että saan vaimon ja sainkin äidin.

Rakastan vaimoani edelleenkin, mutta rakastan häntä kuin siskoani tai äitiäni. Naista hänessä en näe enää. Se on kadonnut jonnekin kurahousujen ja muovilapioiden maailmaan. Tai ehkä lapset hautasivat naiseni hiekkalaatikkoon.

Minua tympäisee se muutos joka elämässämme on tapahtunut. Koetan ymmärtää vaimoa, mutta se ei aina ole helppoa. Ennen meillä kävi paljon vieraita ja itsekin olimme sosiaalisia. Nykyisin vaimo ei enää jaksa mitään, ei ole kiinnostunut mistään. Erityisesti lapsettomia pareja tuntuu melkein vihaavan ja niitä on meidän kaveripiirissämme aika monta.

On helppoa tehdä tässä tilanteessa miehestä aina syyllinen, mutta en usko kovinkaan monen miehen olevan parempi tai kestävämpi kuin olen itse. Useimmat kuitenkin lankeavat vaikkeivat siitä julkisesti kerrokaan. Pikkujouluaikahan on muuten taas edessä.. ;)

1 Comments:

Blogger jupiska said...

Mielenkiintoinen juttu.

July 29, 2007 at 12:36 PM  

Post a Comment

<< Home