Tuesday, February 01, 2005

Älä sano mitä mieltä olet, kyllä naiset kertovat sen sinulle

Totuudensanojaa kukaan ei rakasta ja se näyttää olevan totta ainakin blogosfäärissä.

Mintun viimeisimmässä oli joitakin outoja heittoja, jotka jäivät aika epämääräisiksi luonteeltaan, ehkä tarkoituksellisesti? Ymmärsinkö oikein, vai syyttikö tämä aerodynaamisia ominaisuuksia omaamaton iskusiipi minua siitä, että haaveilen kaikkien naisten raiskaamisesta ja vaanin vastahakoisia naisia, joihin olen tutustunut netissä? Vai ilkkuiko Minttu minua j a jotakin toista miestä samassa jutussaan? Jäi epäselväksi. Tehdään nyt ensin tämä raiskuuasia kerralla selväksi, niin ei kenenkään tarvitse viettää unettomia öitä sitä miettien. En ole koskaan vaaninut ketään naisia puskissa - jo siinä munat jäätyisi, ajatelkaa nyt vähän - tai asunnoissa. En ole raiskannut ketään, tai sitten taidan olla aika harvinainen raiskaaja, kun naiset tulevat saamaan santsiakin vielä. Ei kovin raiskaajamaista vai mitä? En myöskään tunnusta mitään aikomuksia raiskata ketään läheisessä tai kaukaisessa tulevaisuudessa. Halukkaita naisia kun on maailma täynnä. Netin kautta ja yöelämässä törmää runsain mitoin naisiin, jotka haluavat tulla alistetuiksi. Joskus törmää myös kovapuheisiin dooriksiin, jotka totuuden hetken tullessa osoittautuvatkin pieniksi ujolaisiksi. Näiden naisten kanssa pelataan eri säännöin, houkutellaan sitä ujolaista pois piilosta lempeästi mutta lujasti. ;)

En vain voi olla huomaamatta sitä, että merkittävä osa tuntemistani naisista omistaa sen sortin sadomasohaaveita, joita meikäläinen ei teinipoikana edes uskaltanut naisista ajatella. Kaikki mitä kokemusteni perusteella naisista tiedän, viittaa siihen suuntaan, että naisen luonto on jotain ihan muuta kuin mitä femusiskot keskenään sanovat sen olevan. Naiset ovat minun silmissäni aika epäjohdonmukaisia, ensin tappelevat veri lentäen että saadaan tasa-arvoa kunnioittava pehmomies, mutta kun se on saatu niin ei se tyydytäkään. Seksinautinnot haetaan ihan erityyppisiltä miehiltä. Tasa-arvomies saa sillä aikaa alkaa vaikka mattopyykille.

Hauskin esimerkki oli eräästä naisesta, joka kerran pyysi jatkoille asunnolleen. Ja minä tietysti menin. Sitten asunnolla aloin hyväillä häntä ja suudella, koska kyllä meininki jo yökerhossa oli ollut raskasta flirttiä sänkysuuntaan. Siihen tämä nainen sitten tiuskaisee, että näpit irti. No minä kilttinä poikana lakkaan koskemasta. Ja sitten kun valmistaudun lähtemään asunnosta murjottavan naisen luota niin nainen sanoo, että etkö sä nyt tajua, että sun olisi vaan pitänyt OTTAA MUT VÄKISIN. Sanokaa nyt mitä helvettiä mies voi tehdä?!?

Mistä päästään sujuvasti seuraavaan pointtiin. Juu, tietysti ne naiset, joiden kanssa nain, ovat kieroutuneita, vahingoittuneita eikä ollenkaan oikeita naisia, kun heillä on tällaisia sairaita sadomasohaaveita ja raiskaustarpeita. Eikö niin? Panu taisi osuvasti määritelläkin sen virheargumentoinnin: no real Scotsman. Ja mies on aina syyllinen, kun naista ei haluta, eikö totta? Mies ei huomioi tai ei tajua missä klitta on (voi vittulan väki!) tai panee vain viisi minuuttia ja laukeaa. Stereotypiaa stereotypian perään itseään älykkäinä pitäviltä ihmisiltä.

Tuleekohan joku Mintun tapainen ihminen edes ajatelleeksi sitä, että minun vaimollani on asiat kuitenkin paljon paremmin kuin monilla muilla. Juu, on se hirveää kun siivooja käy vain silloin tällöin eikä joka päivä. On se kamalaa, kun mies hoitaa lapsia ja pesee pyykkiä vain iltaisin eikä ole jollakin ihmekonstilla päivät samaan aikaan töissä ja kotona laittamassa ruokaa. Mutta onkohan Minttu tullut ajatelleeksi, että monella naisella ei ole edes sitä silloin tällöin käyvää siivoojaa, ja on sellaisiakin miehiä jotka eivät vieläkään tee kotona yhtään mitään. Satun tietämään oman työpaikkani perusteella. Siellä moni mies menee ulos kävelylle kun vaimo siivoaa. Näin ei ole meillä.

Käsittämättömän ahdasmielistä pistää se aina miehen syyksi, jos naista ei huvita. Mitä vaimon kylpylähaluttomuuteen tulee niin siihen on syy kuulemma se, kun ei luota lastenvahteihin. Ei edes isovanhempiin. Ja nyt ennen kuin siitä joku nokkela femu vetää jotain, niin sanon että kummankin puolen isovanhemmat ovat päihdeongelmattomia, tavallisia kuusikymppisiä eläkeläisiä. Luotettavia ja terveitä ja täyspäisiä. Mutta varmasti sekin on jollakin tavalla minun syy ettei vaimo luota edes omiin vanhempiinsa. Olen täällä sanonut että meillä olisi välit poikki kummankin suvun edustajiin ellen itse olisi puskurina välissä. Naisilla on joku kumma tarve kiihkota tuosta lastenhoidosta ja ottaa joka ainoa vinkki tai neuvo itseensä. Vaikka voisi olla parempi vain kuunnella ja sitten tehdä oman pään mukaan.

Miksi muuten siskojen keskeinen solidaarisuus on aina hyvää ja ylevää mutta miesten välinen ymmärrys on homo-sitä tai homo-tätä? Eivätkö kiivaan linjan feministit pysty kunnioittamaan sitä että miehilläkin on omia kokemuksia, jotka yhdistävät miehiä, miesten kokemusmaailmat voivat kohdata ihan siinä missä naistenkin. Jos minä sanoisin femujen siskoutta lesbososiaaliseksi siteeksi niin varmasti minulle vain naurettaisiin tai sitten sanottaisiin sormi ojossa ylhäältäpäin, etten tajua mistä puhun ja että miehet ajattelee aina vain seksin kautta kaikkea.

Ihmissuhteitten kirjoittaja sanoi aika hyvin kun totesi että minun kanssani naiset voittavat. Sinkkunaiset saavat ihan kivoja kokemuksia ja jotkut varatut myös. Varattuja naisia en ole riistämässä heidän miehiltään vaan palautan kyllä aina.. ;) Oma vaimoni ei tiedä harrastuksistani joten häntä tämä ei voi loukata. Kaiken kaikkiaan uskon kaltaisiani miehiä olevan aika paljon, mutta suuri osa elää kaksoiselämäänsä hiljaa eikä tuo julki näitä asioita.

11 Comments:

Blogger Junakohtaus said...

Suoraan kysymykseen suora vastaus: mies voi olla lähtemättä mukaan kaikkeen paskaan mitä silmille heitetään.

Minäkin olen ollut tilanteessa, jossa nainen olisi halunnut päästä pistämään vastaan niin perkeleesti ja sitten joutumaan taipumaan, mutta seksuaalinen itsemääräämisoikeuteni on minullakin. En osallistu toimintaan, jota en pidä hyvänä.

Nou doubt sulla on jutuissasi monessa kohtaa vissiä pointtia, mutta mun mielestä sä a) otat akkojen kotkotukset liian tosissasi ja sen kylkiäisenä b) et ole oikein kasvanut tajuamaan että olet itsenäinen ihminen, jolla on aikuisen ihmisen oikeudet ja vastuut. (Mistä tuleekin mieleen: sinä taidat olla feministisen teorian määrittelemä "nainen". Hauska vitsi vai mitä?)

Mitä sadomasohaaveisiin tulee, joka jätkähän ton tietää joka sitä sarkaa on koskaan tosissaan kyntänyt. Homma vaan menee niin, että niiden lyylienkin pitää kasvaa ottamaan vastuu omista fantasioistaan ja etsiä partneria kunnioittavia tapoja toteuttaa niitä. Mua ainakaan ei käytetä minään raiskauskoneena, mutta sopivassa saumassa irtoaa kyllä vaikka miten likaista meinininkiä.

February 1, 2005 at 11:32 PM  
Blogger Junakohtaus said...

Vielä yksi juttu.

Mun mielestä sun kannattaisi käydä rupattelemassa jonkun ammatti-ihmisen kanssa siitä mahdollisuudesta, että vaimollasi on oikea, hoitoa vaativa depressio. Mahdollisuus tuntuu hyvin todelliselta jos lähtee siitä, että et puhu paskaa täällä vaan mitä hänestä kerrot, on totta.

Koita vaikka työterveyshoitajaa ja jos et halua mennä työterveydenhuoltoon, etsi jostain internetin uumenista masentuneiden henkilöiden omaisten tukiryhmä. Hoitamattomana se sairaus on yhtä vittua ja perkelettä sekä käytännössä (vaikka ei kirjaimellisesti) tarttuu sairaan lähipiiriin, mutta vastaavasti nykyaikainen hoito tehoaa siihen hyvin.

Jos oikein hyvin käy, saat kadoksissa olleen vaimon takaisin.

February 2, 2005 at 12:06 AM  
Blogger Avionrikkoja said...

Mies voi olla lähtemättä mukaan siihen paskaan, mitä silmille heitetään. Mutta seksi ei ole minun mielestäni paskaa vaan suuri nautinnonlähde. Nöösipoikana hämmästytti helvetisti se kuinka moni nainen haaveilee poliittisesti erittäin epäkorrekteista asioista ja sitten tuntee siitä syyllisyyttä, kiitos 'siskojen' luoman määritelmän OIKEASTA NAISESTA.

Tuossa masennuspuheessa voi olla pointtia, täytyy perehtyä asiaan. Työterveyshuollon kautta en kehtaa kysyä, mutta muualta ehkäkin. Vaimo kyllä loukkaantuu aika herkästi jos ehdotan jotain kallonkutistushommia. Hän on ammatiltaan sairaanhoitaja ja tarkka siitä että tietää nämä asiat paremmin kuin maallikko. Ensimmäisen lapsen synnyttyä vaimo oli ainakin minusta masentunut, nyt en osaa sanoa yhtään onko vai eikö, ei ainakaan ole sellainen kuin ensimmäisen lapsen jälkeen.

February 2, 2005 at 1:08 AM  
Blogger Junakohtaus said...

Jeah,

nyt kantsii muistaa että sulla ja mulla molemmilla muotoutui käsitykset "naisista" silloin, kun akat oli vielä käytännössä hysteerisiä teinityttöjä eikä sitä itsekään taidettu ihan miehistä käydä. Tiedän oikein hyvin mistä puhut eli tollaset parikymppiset likat osaa kyllä ottaa paineita vaikka mistä ja varsinkin siitä, jos tekee mieli että tulee joku kaamea karju, pulttaa kiinni sänkyyn, antaa remmistä ja tuuppaa perseeseen. Sitten ne projisoi sen siihen mieheen ja syyttää sitä siaksi ja poikaparka on ihan pihalla että mitä helvettiä täällä tapahtuu.

Ei nussiminen oikeasti sovi lapsille. Niille tulee siitä traumoja. Aikuiset naiset ja miehet osaa jo ottaa rennommin ja tunnistaa, että tää on nyt tätä panetusta ja leikitäänkö että tää olis linnanneito ja se olis maantierosvo.

Tosta tulee mieleen hoitamaton synnytysmasennus ja se, se on paha sairaus. Hae ihmeessä jotain jeesiä jostain. Ja tiedossa toki on, että hullulle on paha mennä sanomaan että se on hullu, mutta jotenkin se on osattava silti tehdä. (Mulla on piisannut jos jonkinlaista kilikalia lähipiirissä itsellä, joten tiedän hommasta yhtä&toista.)

February 2, 2005 at 1:52 AM  
Blogger Eufemia said...

Junakohtaus sanoi tämän jo, mutta toistan: jos kertomuksesi vaimostasi ovat totta, hän saattaa olla pahasti masentunut. Ei siis vain hieman allapäin, vaan oikeasti sairastunut. Masentuneen rinnalla vuosia elettyäni tiedän kyllä, ettei se ole todellakaan helppoa, se voi olla sairastuttavaakin. Kuitenkin, jos välität vaimostasi, koeta tehdä jotain: masentunut ei välttämättä itse tunnista tilaansa eikä osaa hakea apua. Parantuminen on kuitenkin mahdollista. Harkitse samalla itse olisiko vaikkapa terapiasta iloa sinullekin.

February 2, 2005 at 3:31 AM  
Blogger Eowyn said...

En oikein ymmärrä, miksi valitat siitä, että naiset yleistävät ja sortuvat stereotypioihin, kun et itse ole juuri muuta tehnytkään omassa blogissasi? Olet luokitellut kaikki nuoret äidit emotyypeiksi, jotka eivät huolehdi itsestään ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Ei mies ole aina syyllinen, jos naista ei haluta, selvähän se on. Mutta miksi sinun mielestäsi kaikki on sitten tasan tarkkaan aina naisten syytä? Ehkäpä sinun olisi syytä mennä itseesi ja lukea hieman tarkemmin, mitä näppäimistösi ruudulle tuottaa.

February 2, 2005 at 1:22 PM  
Blogger Lady-A said...

Haluaisin korjata yhden käsityksen jota avionrikkoja on täällä toitottanut. Ensinnäkin, kaikki naiset jotka ovat saaneet lapsen, eivät muutu ulkoisesti mitenkään. Joten yleistys on turhaa. Itse on synnyttänyt ja ulkonäköni ei ole muuttunut mitenkään. Vatsani on litteä ja rintani kiinteät. En ymmärrä sitä käsitystä että nainen rupsahtaisi heti sen jälkeen kun on imettänyt. Korjaus: Naisen rinnat eivät ala roikkumaan imettämisen jälkeen jos rinnat ovat olleet kiinteät ennen imetystä. Näistä on tehty jopa tutkimuksia.. Ja näppäränä poikana kehotan sinua lukemaan näistä.

Kiinnostaisi myös tietää miksi olet naimisissa? Eikö sinun tyyppisesi mies olisi parhaimmillaan sinkkuna? Jos et kerran välitä vaimosi tunteista, jätä hänet. Vai tuoko se vain lisäjännitystä sanoa hotellihoidoille että olet naimisissa? Selkärangatonta touhua. Em ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka ovat suhteessa vain siksi että on joku, tai että on lapsia joidenka takia ollaan. Mielestäni avioliitto on kahden kauppa, edes lapset eivät saa pitää tyhjää liittoa kasassa.

Mutta toisaalta, on vaimosikin sokea jos ei näe sinun lävitsesi. Itse tietäisin heti jos mieheni "harrastaisi" irtosuhteita avioliittomme ulkopuolella. Ja jos joskus niin kävisi, se olisi hänen tappionsa.

No jokainen tyylillään. Mutta sinusta avionrikkoja saa sellaisen kuvan että olet tyhjä sisältä. Olen puhtaasti sitä mieltä että et vain ole löytänyt sitä oikeaa ihmistä elämässäsi, jos olisit, et tekisi sitä mitä nyt elämässäsi teet. Sääliksi käy. Todella.

February 3, 2005 at 2:33 AM  
Blogger sofia32v said...

olen ehdottomasti samaa mieltä 'junakohtauksen' ja 'eufemian' kanssa. olen itse ollut vuosikausia on/off masentunut, ja tiedän, ettei masentunut todellakaan tunnista tilaansa. arjessa on oikeasti monia asioita jotka nyppivät tervettäkin ihmistä, joten kun ne masentuneella ihmisellä vähitellen lisääntyvät, se ei ihmetytä ketään. lopulta vain kaverit ja läheiset rupeavat inhoamaan pahantuulista ja itsekästä ihmistä, koska kaikki ovat liian lähellä masentunutta ihmistä huomatakseen vähitelleen kasvanutta eroa. usein ulkopuolinen on ainoa joka tuollaisen asian huomaa: nyt meitä on jo muutama ventovierasta älynnyt saman, joten älä enää arkaile. joskus pitää parisuhdetta pistää kuntoon riidankin uhalla. lapset ulos tai hoitoon, ja sitten vain istutte alas vaikka mikä riita tulisi. sanot vain, että tämä ei enää käy, asiat eivät ole kunnossa, meidän pitäisi viettää aikaa kahdestaankin. kuinka kauan luulet muka jaksavasi tuollaisessa avioliitossa vaikka olisi mitä sivupilluja tarjolla, jos olet noin helvetin vihainen koko ajan? vihaahan tuo mieletön naisten halveksunta on. olen itse käynyt saman läpi kun joku mies on satuttanut, silloinkin "kaikki miehet ovat olleet itsekkäitä ja tunteettomia sikoja", ihan niin kuin sinun mielestäsi "kaikki naiset ovat huoria". terapiaa suosittelen tässä vaiheessa jo sinnullekin, vaikutat nimittäin masentuneelta itsekin. niin se masennus nimenomaan tarttuu - vaimostasi sinuun.

ai niin, vielä haluaisin sanoa muutaman asian: kun jaksat valittaa noita naistenlehtien juttuja, mietipä sitä että ne a) ovat tarkoitettuja naisille, jotka niistä saavat jotain irti, eivät siis miehille b)jos naiset niistä saavatkin ideoita, joista miehet eivät hyödy, eivät ne miestenlehtien miehille naisista antamat ideat ole naisille yhtään antoisampia: kaikki naiset ottavat suihin, suostuvat kimppakivaan, nauttivat huoraamisesta jne. haluaisin korostaa että olen itse huomattavan avarakatseinen seksin suhteen, mutta tiedän, ettei suurin osa naisista oikeasti halua harrastaa esim. anaaliyhdyntää. TÄMÄ ON VAIN ESIMERKKI, TÄHÄN EI KANNATA TARTTUA.

huoraamisesta: jos joku lähestyisi sinua yökerhossa, toteaisit hänet viehättäväksi ja vielä hän haluaisi tarjota sinulle rahaa siitä, että harrastaisit hänen kanssaan seksiä, etkö olisi aika imarreltu? mutta jos olisi oikeasti pakko harrastaa työkseen seksiä ties minkälaisten ja -näköisten naisten kanssa, olisiko asia hieman toinen?

fantasioista: vaikka naiset haaveilevatkin alistamisesta ja raiskaamisesta, se varmaan leikin tasolla onkin hauskaa, mutta todellisuudessa ei. miesten top-5 fantasioiden joukossa on tietääkseni se, että saisi oikein ringin panemaan vaimoaan/tyttöystäväänsä, jotta nainen saisi kerrankin kunnolla... oikeasti siihen ei varmaankaan moni mies kuitenkaan suostuisi, vai mitä? voisi tulla kurjan mustasukkainen olo.

February 3, 2005 at 5:12 AM  
Blogger Junakohtaus said...

Fantasioista yksi ainoa ja yksinkertainen kommentti: kaikki fantasian henkilöt ovat lausuneet suostumuksensa olla mukana, koska fantasiassa ei ole mukana muita, kuin kuvittelijan itsensä päänsisäisiä.

Niin helppoa se on.

Fantasioiden toteuttamisesta toiste.

February 3, 2005 at 6:12 AM  
Blogger anni said...

Luin äsken blogisi läpi. En kaikkia kommentteja, mutta merkintäsi kyllä. Jostakin syystä samaistun sinuun syvästi. Minäkin valehtelen omassa suhteessani, eri tavalla vain. Myös minä tunnen syvää vastenmielisyyttä niitä vallitsevia arvojärjestelmiä kohtaan, jotka laittavat minut valehtelemaan. Myös minä pyrin olemaan loukkaamatta sen enempää muita ihmisiä kuin itseäni ja joudun siksi tekemään kompromisseja vallitsevien normien suhteen.

Olen vakisuhteessa elävä kolmikymppinen, älykäs, hyvin palkattu ja ulkoisesti viehättävänä pidetty nainen. Olen kuullut useammin kuin kerran olevani "unelmanainen". Tietäisivätpä, että olen aseksuaali -- en kiihotu toisista ihmisistä, yksin kyllä. Kokeiltua on tullut vaikka mitä, mieheni kanssa ja muiden. Mitään henkisiä tai lääketieteellisiä syitä kylmyyteen ei ole. Ei vain kiinnosta, ja mieskin on menettänyt kiinnostuksensa, koska ei saa minua syttymään. Lesbokaan en ole, vaikka niin joskus luulin. (En muuten halua myöskään lapsia. Siksi avioliitto ei ole välillämme tarpeellinen.) En ole koskaan valehdellut tästä asiasta kenellekään, en vain ole aina tuntenut itseäni tarpeeksi hyvin tietääkseni totuutta edes itse.

Tilanne häiritsee minua, koska avomieheni selvästi tarvitsisi seksiä. Hän on kuitenkin syvästi yksiavioinen ja velvollisuudentuntoinen ja loukkaantuu kaikista "uskottomuuden" vihjauksista. Itse haluaisin, että voisimme olla tästä asiasta täysin avoimia. Hän ei halua erota, kuten en minäkään (vaikka olen sitäkin harkinnut), mutta en silti tahdo että hän on onneton. Sallisin hänelle sivusuhteet, mutta hän ei siihen suostu. Hän on ymmärtävinään tilanteen, mutta syyllistää minua kuitenkin huomaamattaan seksin puutteesta. Hän vakuuttaa ettei jätä minua vaikka joutuisi elämään selibaatissa koko elämänsä, eikä tiedä miten pahalta se minusta tuntuu.

Toivon todella, että kulttuurimme kehittyy suuntaan jossa voimme olla rehellisempiä ja avoimempia seksin suhteen. Sellaiset sanat kuin "pettäminen" tai "uskollisuus" menettäisivät ihmeellisen pyhyytensä ja seksiä voitaisiin harrastaa yhtä luontevasti kuin nyt käydään lounaalla tuttujen kanssa. Ja toisaalta ihmisiä ei pakotettaisi seksuaalisuuden hallitsemiin muotteihin. Seksiä voisi sekä pyytää että siitä kieltäytyä vapaasti, halveksumatta ketään tai mitään piilottelematta. Silloin sinun ei tarvitsisi pettää vaimoasi selän takana, eikä minun tarvitsisi piilotella mieheltäni sitä että harrastan itsetyydytystä ja minulla on villejä fantasioita, vaikka en kiihotukaan hänestä (tai kenestäkään muusta ihmisestä).

En silti ole alkanut suhtautua kyynisesti kehenkään tämän takia (paitsi joskus itseeni, mistä pääsin masennuslääkkeillä). Sellainen on itsensä pettämistä. Kyllä minustakin esim. seksistä vouhottavat ihmiset, kaiken maailman uskonnolliset (uskollisuus)fundamentalistit, tussutirehtöörit, Ihanien aamujen ämmät ja huorittelevat äijät ovat aika raivostuttavia, mutta olisi valehtelua väittää itselleni, että olen ajautunut tällaiseen tilanteeseen heidän kaltaistensa vuoksi. Toki ihmiset ylläpitävät kulttuurisia rakenteita, mutta ei yksittäistä ihmistä niistä voi syyttää. Vallitsevien epäkohtien muuttamisen voi aloittaa vain itsestään. En väitä tietäväni, miten sinä voisit sitä tehdä (tai että sinun tarvitsisi edes kokea moista tarpeelliseksi), mutta näin koen tilanteen omalla minun kohdallani.

Toivon sinulle kaikkea hyvää. Toivottavasti myös vaimosi tulee vähän onnellisemmaksi (olettaen, ettei hän nyt sitä ole.)

February 3, 2005 at 6:44 AM  
Blogger adamas said...

Näemmä muutkin ovat jo tarttuneet samaan aiheeseen, mistä olen ollut kirjoittamassa jo jonkin aikaa. Tästä, että kannattaisi oikeasti miettiä, josko vaimosi olisi masentunut.

Itse olin, pahastikkin, synnytyksen jälkeen miltein kolme vuotta. Nyt kun ilmeisesti alkaa asiani olemaan paremmassa kunnossa on jännä katsoa mimmoisista asioista sitä on oikein tehnyt ongelmaa!

Minun oli esimerkiksi todella vaikea jättää poikaa hoitoon isovanhemmille, kenellekään heistä, vaikka anoppini on lastenhoidon ammattilainen ja muuten todella mukava ja ihana ihminen. Omille vanhemmille hoitoon jättäminen oli vieläkin vaikeampaa, kun pintaan nousi ne monet kerrat kun tunsin itseni väärin kohdelluksi jossain konfliktitilanteessa. Sitä on joutunut katsomaan omia vanhempiaan joskus todellakin rumasta perspektiivistä. Mutta onhan se eri asia. Eivät vanhempani kohtele tietenkään poikaani samalla lailla kuin minua! Johtuen mm. siitä, että heidän ei tarvitse seurata häntä 24/7.

Mutta.. Asia jota on todella hävettävä myöntää on, että.. Sitä usein pelkää, että lapsi kokisikin jotain ihanaa ja ainutlaatuista, ja sitä ei olisikaan itse paikanpäällä seuraamassa! Aika itsekästä, eikö vain?

Pelkäsin myös pedofiilejä. Entäs jos vaikkapa isovanhemmille olisi tullut kylään joku mies, tai vaikka pariskunta joka olisikin päässyt jollain ihmeellisellä tavalla hyväksikäyttämään lastani!
Ei mitään järkeä tuossakaan pelossa, mutta se oli niin todellista ja kamalaa, että sitä hakkasi päätänsä seinään, että pystyisi antamaan asian olla. Todella vaikeaa, kun pelkää ja tajuaa pelkonsa olevan täysin absurdia.

Puolisoni ei tuntunut näkevän masennustani.. Vaikka sanoin hänelle, muutamaan otteeseenkin, niin hän ei toimittanut minua hoitoon, ja itse olin siihen täysin kykenemätön, vaikka tilannettani ymmärsinkin. Kai sitä pelkäsi, että.. Jos vaikka veisivät lapseni pois minulta.

Että.. Vaimollasi voi olla hyvinkin selvä kuva tilanteestansa (oletetaan nyt, että hän olisi masentunut), mutta hän ei ehkä voi tai kehtaa.. myöntää tilannetta. Ehkä hän jopa kieltää sen itseltään.

February 4, 2005 at 4:20 AM  

Post a Comment

<< Home