Friday, February 04, 2005

Mitä viivan alle jää

Olen nyt muutaman päivän ajan koettanut nähdä omat ongelmani osana laajempaa asiayhteyttä. Täytyisi olla sokea, jollei näkisi niin sanotun ydinperheen kriisiä. Uusperheet ja runsaat avioerot kertovat siitä selvästi. Useimmat suhteet kaatuvat juuri seksiin. Joko sitä ei anneta tai sitten sitä ei anneta oikealla tavalla. Pelkkä antaminen nimittäin ei riitä, jos oikea halu puuttuu. Sääliseksi on syvältä.

Olisi tietysti paljon helpompaa, jos ihmiset lakkaisivat olemasta seksuaalisia olentoja avioiduttuaan. Silloin perheetkin pysyisivät kasassa. Mutta se vain ei ole niin joten täytyy tehdä tästä epätäydellisestä maailmasta mahdollisimman täydellinen omalta kantilta katsottuna.

Tässä helmi kommenttiosastolta, joka ansaitsee päästä esiin.. Anni kirjoittaa: 'Toivon todella, että kulttuurimme kehittyy suuntaan jossa voimme olla rehellisempiä ja avoimempia seksin suhteen. Sellaiset sanat kuin "pettäminen" tai "uskollisuus" menettäisivät ihmeellisen pyhyytensä ja seksiä voitaisiin harrastaa yhtä luontevasti kuin nyt käydään lounaalla tuttujen kanssa. Ja toisaalta ihmisiä ei pakotettaisi seksuaalisuuden hallitsemiin muotteihin. Seksiä voisi sekä pyytää että siitä kieltäytyä vapaasti, halveksumatta ketään tai mitään piilottelematta. Silloin sinun ei tarvitsisi pettää vaimoasi selän takana, eikä minun tarvitsisi piilotella mieheltäni sitä että harrastan itsetyydytystä ja minulla on villejä fantasioita, vaikka en kiihotukaan hänestä (tai kenestäkään muusta ihmisestä).'

Minä olen samaa mieltä. Ongelmat syntyvät siitä, että nykyisestä parisuhteesta oletetaan löytyvän kaikki. Pitää olla tasa-arvoteijo ja panopete samassa paketissa. Kun se ei voi olla mahdollista. Samaan aikaan akkakööri huutaa kovaan ääneen kaikki kaidalta polulta lipsuvat huoripukeiksi ja sioiksi. Pitäisi luoda ihan uusi moraali ja ihmiset pitäisi kasvattaa niin, että mikään häpi end ei odota alttarilla vaan korkeintaan hautajaisissa. Nykyisin avioliitto nähdään määränpäänä eikä sellaisena alkupisteenä kuin se oikeastaan on.

Ymmärrän tavallaan niitä naisiakin, jotka huutaa miehet pettureiksi ja sioiksi. Naisten raju reaktio esimerkiksi minun kirjoitukseen on pelkoa. Sisimmässä pelottaa, että jos vaikka minun mies hellii tällaisia ajatuksia ja kuinka minun kroppa on kestänyt lasten litkimiset ja kantamiset. Totuushan on, että varmasti osa netissä pyörivistä ihmisistä on petettyjä vaikkeivat sitä itse tiedä. Naisten tehtävä on myös kautta aikojen ollut ympätä lapsille päähän kulloinkin vallitsevat arvot ja normit, sosiaalistaa lapsi ja saada sille yhteisön hyväksyntä kunnon kansalaisena. Naiset ovat pyrkineet yhdenmukaistamaan läpi historian ja siksi vieläkin reagoivat vahvasti kun joku astuu ulos siitä ahtaasta leikkikehästä joka maailma heille on. Naiset tuntevat luonnollista pelkoa jos synnyttänyt ja hoivaava nainen jätetään, koska silloin joku nainen menettää elättäjän. Tuomita täytyy, etten minä itse menettäisi miestäni, kynnys hylätä täytyy nostaa korkeaksi. Naiset ne huutavat aina synnyttämisen ja hoivaamisen ihmeellisyyttä ja viimeisenä konstina syyllistävät miehen pysymään viehätyksensä menettäneen naaraan luona ('kunnian mies ei jätä lastensa äitiä', 'kunnian mies panee riipputissiä mukisematta koska tiukkaperän haluaminen on epäkypsää').

Naisten ongelma tuntuu olevan keskinäisen solidaarisuuden puute. Nainen tuntee mielummin solidaarisuutta miestä kohtaan kuin toista naista. Älkääkä yrittäkö väittää muuta. Tunnen paljon sinkkunaisia, joita kiihottaa juuri se, että saa naida varattua. Naisasialiikkeet ovat sen takia tuomittuja epäonnistumaan, eivät siis miesten takia vaan naisten oman kieron luonteen.

Kaikki naiset eivät ole kieroja, on sellaisia reiluja tytsejä, jotka tietävät pelin hengen ja ovat moraaliltaan sellaisia inhimillisiä. Mutta harvinaisia ovat. Annin kaltainen nainen on kiinnostava juuri erilaisuutensa vuoksi. Yleensä naisten jutut on niin samasta puusta veistettyjä.

Raiskuufantasiat

Panun blogissa oli kohtaus joka oli kuin suoraan omasta elämästäni: nainen sanoo että olisi halunnut tulla raiskatuksi. Minttu taas väittää viimeisimmässään, että miehillä on fantasioita siitä, että joku poikaporukka painaa perseeseen pukuhuoneessa. Kuinkahan mahtaa olla, kumpikohan mahtaa olla yleisempi fantasia sukupuolten keskuudessa? Naisen halu tulla raiskatuksi vai miehen halu tulla porukalla peppupannuksi pukuhuoneessa? No miten on, mitä luulette, haaveileeko keskivertomies homoraiskauksesta yhtä usein kuin keskivertonainen heterorapesta? Vai olisiko sittenkin niin, että naisten raiskausfantasiat ovat järkyttävän yleisiä ja suorastaan tavanomaisia? Johon verrattuna jonkun yksittäisen miehen perversiot jäävät kauas jälkeen.

7 Comments:

Blogger orange said...

Eikö uskollisuuden toive ole enemmän kuin toive siitä, ettei kumppani harrasta seksiä toisten kanssa - se on toive rehellisyydestä, siitä että edes tämän ihmisen suhteen "what you see is what you get". Avioliittolupauksessa luvataan ennen kaikkea rehellisyyttä ja välittämistä.

Evoluutio on kehittänyt ihmiselle tarkan kyvyn erottaa sopimusrikkomuksia. Se on ollut ihmisen selviytymiselle elintärkeää. Sopimusrikkomukset myös herättävät vahvoja tunteita - pahimmillaan ihminen kokee toisen varastaneen tältä elämän tai ainakin ne parhaat vuodet. Moniavioisuuden on oltava yhteinen valinta.

Nähdäkseni uskottomien ongelma on se, että he haluaisivat muuttaa sopimusehtoja, koska heistä vastapuolesta ei ollut pitämään alkuperäistä sopimusta, jossa intohimon piti säilyä. Mutta sellaista osaa ei alkuperäiseen aviosopimukseen kuulu - sellaista ei voi luvata, tosin sitä kai voi yhdessä yrittää.

Jos sopimusta on muutettava, on myönnettävä ongelmansa myös sille toiselle, vaikka samalla joutuu alttiiksi toisen hylkäämiselle ja alkuperäisen sopimuksen raukeamiselle kaikilla tasoilla. Tämä on sopimuksien perusluonne.

Ei se ero niin kauheaa ole. Tuleepa mahdollisuus kasvaa hiukan aikuisemmaksi. Ja kun ei enää millään tavoin odota toisen tekevän itseään onnelliseksi, voi jopa huomata, mitä hyviä puolia tässä on, miten upea ihminen tämä on, vaikka ukkoutumassa tai ämmiintymässä.

Menneisyydessä kaksinaismoraalilla oli enemmän tilaa. Jos esimerkiksi mies tuli sodasta takaisin henkisesti ja fyysisesti pahasti vammautuneena, vaimo saattoi pitää salassa toisia miehiä. Elämä saattoi kulua kohtuullisesti, koska elettiin niin niukoilla eväillä muutenkin - ihmisillä oli tuohon aikaan kovin vähän vaihtoehtoja.

Nykyisin ihmisillä on mahdollisuutta järjestää elämäänsä paljonkin. Taloudellisesti ollaan kohtuullisen vapaita. Jopa lasten kasvattaminen kahdessa perheessä on mahdollista. Vanhemmat voivat olla molemmat läsnä, vaikka eivät olisikaan enää pari.

Minusta on hyvin arveluttavaa lähteä perustelemaan näissä oloissa pakkoa kaksoiselämälle. On ilmeistä, että tässä kuvattu pari ei enää kysy toisiltaan: "näetkö minun suuruuteni ja kauneuteni", "olenko edelleen ykkönen sinun elämässäsi", "oletko edelleen onnellinen lähelläni", "iloitsetko siitä, että lastemme kasvoissa näet minun piirteeni". Sillä sellaisiin kysymyksiin ei voi vastata valheellisesti rikkomatta toista ja samalla itseään.

Ihmisen on elettävä oma elämänsä ja kuitenkin varottava tekemästä toiselle vääryyttä, vaikka kokisikin, että tämä toinen on tehnyt vääryyttä muuttumalla ihmiseksi, jota ei enää tunne saatika rakasta. Sellaistahan ihmisen elämä on. Ilmeisesti ainakin lähes kaikkien.

February 5, 2005 at 4:36 AM  
Blogger orange said...

Ai niin. Satun tietämään, että vahva ja maskuliininen mieskin voi nauttia siitä, että tulee sidotuksi sänkyyn ja ...

February 5, 2005 at 4:38 AM  
Blogger sofia32v said...

yhdyn edelliseen, paljon viisaita sanoja. minä olen elämäni kärsinyt vanhempieni kummallisesta rakkaudettomasta avioliitosta ja toivonut, että olisivat edes ottaneet avioeron. kyllä ne lapset kaikenlaista vaistoavat vanhempien väleistä.

toiseksi, on totta, että naisten välillä näyttää olevan vähän solidaarisuutta noin pinnalta päin. toisen oma kelpaa, koska se osoittaa hyviä geenejä miehessä, monet haluavat... mutta syvissä ystävyyssuhteissa naiset eivät koske toisen mieheen, kun taas (ihan omasta kokemuksestani) miehiä ei ole kovin vaikea houkutella vaikka parhaan kaverin tyttöystävää panemaan.

uskon, että monet näistä naisista, jotka tätä sinun palstaasi kommentoivat, todella tekevät niin puolustuskannalta, siitä pelosta, että omatkin miehet pettävät. usko silti, että tätä voi ihan objektiiviseltakin kannalta kommentoida; minä en ainakaan pelkää yhtään mitään, koska pahimmat pelkoni ovat jo toteutuneet ja poikaystäväni on pettänyt minua monella tavalla, kuten minäkin häntä. yritän kommenteillani vilpittömästi jakaa kokemuksieni hyötyä, koska sekä minä että poikaystäväni olemme kärsineet pettämisestä todella paljon; olemme todella väsyneitä kaikkeen sellaiseen paskaan. aikansa se voi viehättää, mutta lopulta se vie ihmisestä voimat.

February 5, 2005 at 5:32 PM  
Blogger orange said...

Sofian viesti sai minut ajattelemaan erästä tuntemaani vaikeaa paria, nykyisin eronneita.

Aluksi kaksi kaunista ihmistä meni yhteen ja saivat lapsia. Vaimo jäi kotiin kolmen lapsen kanssa, ensimmäinen synnytys oli ollut vaikea ja varjosti elämää aika pitkään. Hän oli kaunis ja herttainen mutta varmaankin eli aika lailla lasten ehdoilla. Mies oli menestyvä, komea ja käytti kaikki tilaisuudet toisiin naisiin hyväkseen. Kulissit kestivät yli kymmenen vuotta. Sitten vaimo sai tietää, ensin vähän sitten kaiken. Yhtäkkiä kaikki vaienneet ystävät, naapurit ja työkaverit kertoivat rehellisesti, mitä olivat nähneet ja kuulleet. Ero oli hirveä. Katkeruus näyttää pysyvän molemmissa.

Mutta mitä sitten tapahtui vaimorukalle. Olen tavannut häntä noin vuoden välein ja aina hänellä on uusi rakkaus menossa. Uusi varattu rakkaus. Ensin oli häntä nuorempi mies, jolla oli vaikeuksia vaimon kanssa. Tämä mies kävi hänen luonaan pari kertaa kuukaudessa ja rakastelun lomassa he keskustelivat miehen perhe-elämästä. Hän auttoi miestä kestämään vaikeaa vaimoa. Sitten tuli eräs ulkomaalainen, rikas mies, jonka perheestä hän ei tiennyt eikä halunnut tietää. Oli viikonloppuja hienoissa hotelleissa ja ylellistä elämää. Viimeksi hän kertoi silmät hehkuen, miten hän on tavannut ihanan miehen, miehen, jolla on maatila ja perhe ja ajattele ”minä olen ensimmäinen nainen, jonka kanssa hän on pettänyt vaimoaan”.

Ulkopuolisena en voi ajatella muuta kuin, että tämä nainen elää yhtä epärealistisessa maailmassa kuin miehensäkin – heillä ei ole taitoa muodostaa tasaveroista suhdetta. Ehkä he molemmat ovat särkyneet jo lapsuudessaan. Ehkä heidän kohdallaan kasvaminen kiintymykseen ja sitoutumiseen on todella vaikeaa ja he voivat toteuttaa itseään vain mahdottoman rakkauden kautta, sellaisen, jossa syy liiton tai suhteen onnettomuuteen on aina jossain muualla – omassa puolisossa, toisissa naisissa tai miehissä, näiden kumppaneissa tai yleisessä moraalissa.

Tätä kaikkea mietin lukiessani Sofian viestiä ja erityisesti sitä loppua ”sekä minä että poikaystäväni olemme kärsineet pettämisestä todella paljon; olemme todella väsyneitä kaikkeen sellaiseen paskaan. aikansa se voi viehättää, mutta lopulta se vie ihmisestä voimat.”

Uskon, että meissä kaikissa elää unelma rakkaudesta, jossa ei valheita ja hyväksikäyttöä olisi. Uskon, että sen tavoittelun voi itse valita. Voi katsoa peiliin ja sanoa, että olen itse vastuussa siitä, miten elämäni elän, mitä tavoittelen – ei vaikea puoliso, eivät satunnaiset rakastetut eivätkä muut ihmiset.

February 5, 2005 at 10:34 PM  
Blogger palava mieli said...

"Naisen halu tulla raiskatuksi vai miehen halu tulla porukalla peppupannuksi pukuhuoneessa?"

Mikähän tämä peppupannu on? :) Muuten tekstisi on kyllä järjetöntä paskanjauhamista (tämä ihan laadullisesta, ei feministisestä (vaikka sekin toki löytyy), näkökulmasta sanottuna), niin tämä nauratti eniten. En jaksa sisällöllisesti kommentoida, koska en koe tarvetta siihen. Kaltaisiasi uhoajia on maailma pullollaan ja nämä jutut menevät useimmiten toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

February 6, 2005 at 4:00 AM  
Blogger Max Romantschuk said...

Ajatus vapaasta seksistä on teoriassa hyvä. Ongelma vain on, ettei useimmat ihmiset todellisuudessa pysty siihen.

Joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta miltei jokainen ihminen kokee hyvinkin paljon mustasukkaisuutta jos hänen partnerinsa menee harrastamaan seksiä toisen kanssa, vaikka homma olisikin sovittu. Jos asia olisi niin yksinkertainen, että hyväksymällä seksi avioliiton ulkopuolella parisuhdeongelmat häviäisivät maagisesti sellainenhan olisi jo käytäntö.

Ne harvat jotka harrastavat avoimia suhteita ja/tai käyvät parinvaihtobileissä ovat kaikki yhtä mieltä siitä, ettei homma vaan yksinkertaisesti sovi kaikille. Ihmisen selviytymisen kannalta on ollut oleellista, että perhe pysyy kasassa; sosiaaliturva kun on aika uusi käsite historian kirjoissa. Kun moinen käyttäytymismalli on aikoinaan kirjoitettu geeneihin ei ihan helpolla muuteta kuvioita tosta noin vaan.

Pidän avoimia suhteita hyvänä vaihtoehtona niille, joille se sopii. Sellaiset parit ovat kuitenkin aika harvassa.

February 6, 2005 at 10:30 PM  
Blogger Junakohtaus said...

Peppupannuista ja raiskausfantasioista: fantasiassa kaikki ovat lausuneet suostumuksensa olla mukana. Toistan tätä, koska tämä on tärkeää. Pitäkää pojat ja tytöt mielessä tämä.

Muuten ei mitään, taaskaan.

February 7, 2005 at 2:00 AM  

Post a Comment

<< Home