Monday, February 07, 2005

Reilu mies, sittenkin?

Olenko muuten muistanut mainita täällä, että vaikka minulla sivusuhteita onkin, niin en k o s k a a n tuo niitä kotiini? Koti on vaimon valtakuntaa, eikä tarvitse pelätä että sängystä löytyisivät jonkun toisen naisen pikkarit. Ajattelin vain mainita kun niin moni on minuakin pitänyt vähän epämiellyttävänä. Jotkut miehet vievät sivusuhteet kotiin asti. Vaimo menee siskon luo tai kälyn lapsia hoitamaan niin kotitaloa emännöikin sivusuhde ainakin hetken verran. Satun tietämään vaan!

Mitä en menisi tekemään

Kavereiden vaimot jätän aina rauhaan. Joku sanoi tuolla kommenttiosastolla, että miehet eivät sellaisia ole vaan naivat myös parhaan kaverin tyttöystävää jos tarve tulee. Voi olla että näin on, mutta minä en kyllä vaarantaisi jotain todella hyvää kaverisuhdetta tuomalla naimisia siihen mukaan. Siitä kärsii koko kööri eikä se muutenkaan kannata. Tässä on yksi sellainen eettinen sääntöni. Tietysti joku voi ihmetellä että mitä väliä sillä sitten on, onko kaverin vaimo vai joku vieras varattu nainen. Ehkä sillä ei olekaan mutta nämä ratkaisut on tehtävä fiilispohjalta.

Tällä viikolla suunnitelmissa

Tällä viikolla tapaan erään nettinaisen ja katsomme onko kemioita. Jonkun toisen blogin kommenttiosastolla minua syytettiin trolliksi, koska näin montaa hekumallista syrjähyppyä ei voi muka olla. Jaa ja kukahan sanoi, että ne kaikki olivat hyviä panoja? En minä ainakaan. Tietysti naisissa on eroja ja naimistilanteissa myös. Jonkun kanssa on kuumempaa, jonkun bodi on parempi ja kiinteämpi ja luonne intohimoisempi. Se on sitä paljon puhuttua kemiaa. Yleisellä tasolla kuitenkin sanoisin olevani sivusuhteisiin ja kertapanoihinkin aika tyytyväinen. Nykyinen aika on minulle mieleen, koska nyt on mahdollista harrastaa seksiä paljon ja kunnolla. Internet etenkin on tuonut ihmiset lähelle toisiaan. Ja estotkin ovat hävinneet.

Yölukemista

Tässä oli hyvä tarina.

14 Comments:

Blogger Max Romantschuk said...

Kotiin tuomisen raja lienee myös käytännöllinen asia? Jos et harrasta sivusuhteitasi kotona et myöskään voi jäädä kiinni jos vaimo tulisi yllättäen kotiin väärään aikaan.

Voisin spekuloida monen miehen osalta kotiin tuomisen syy voi olla, ettei ole varaa viedä toista hotelliin.

En väitä ettet kunnioita vaimoasi ja kotiasi kuten itse kirjoitit, mutta varmaankin varovaisuus on myös osatekijänä?

February 7, 2005 at 10:48 PM  
Blogger Nimi said...

Menee jo melkeen hellyyttäväksi - 'olenko sittenkin mukava mies?' :)

Tuo on kyllä kovasti totta, että toiset ne panis kavereidenkin vaimoja. Tai no, minä en kenenkään vaimo ole mutta avovaimo ollut, sama asia se kai on.

Pidin tästä postauksesta enemmän kuin parista viimeisestä. Enemmän kertomusta siitä, mitä tapahtuu milloinkin eikä niinkään siitä, kuka on paha jätkä ja kuka ei ja miten hirmuisia naiset ovat.

Avionrikkoja, miten usein netistä löytämäsi naiset ovat olleet sitä, mitä kirjoittavat olevansa? Nopeasti ajatellen tuntuisi, ettei kannata paljoa huijata, sillä esillehän se kuitenkin tulee.. Ellei sitten aio tapaamisen ajan esittää jotain muuta kuin on. Mutta roolileikeistähän naiset tykkää, eikös se niin ollut.

February 7, 2005 at 10:50 PM  
Blogger sofia32v said...

ihan itsekö olit tuon viehättävän tarinan kirjoittanut..? toivoisin niin kovasti, että et olisi tuon raiskaajamiehen kanssa samoilla linjoilla, mutta pelkään pahoin että taidat olla. naisvihaa sinulta löytyy ainakin sopiva määrä, ja epäkypsyyttäkin.. vion sanoa ihan vilpittömästi, että minä en ole KOSKAAN edes haaveillut raiskauksesta - taidan olla liiaksi realisti, että kykenisin unohtamaan, että se on oikeasti vain nöyryyttävää ja pelottavaa. ihan tulee sinusta mieleen Ugri Koskela Anja Snellmanin sinänsä loistavasta romaanista 'Safariklubi'. Toivottavasti et lue sitä etten vain saa lisää virikkeitä idioottimaisuuteesi, koska olet selvästi niin tarkoitushakuinen, että luultavasti ei tajuaisi Ugrin olevan säälittävä karikatyyri kieroutuneesta ja sairaasta mielestä. paha saa kyllä kirjassa palkkansa - en tiedä miten sinun sitten käy. toivottavasti saat ainakin apua ennen kuin raiskaat jonkun.

ehkä oletkin kehittänyt itsellesi seksiriippuvuuden peittääksesi sillä tuskallisen epätyydyttävän avioliiton tuottamia ongelmia? testin voit tehdä täältä:

http://groups.msn.com/seksiriippuvuus/testaaitsesi.msnw

jos vastaus on myönteinen, hae apua ennen kuin on liian myöhäistä. seksiriippuvuus on progressiivinen sairaus joten panokset kovenevat käytön myötä - pian saatat olla vaikeuksissa lainkin kanssa, tai vakavasti sairas fyysisesti. vihaamallasi Mintulla on pointti: jotkut sairaudet voit tartuttaa omiin lapsiisikin. se vasta olisi kuule herkkua.

February 8, 2005 at 1:05 AM  
Blogger Max Romantschuk said...

Mitä tässä puhuttiin seksiriippuvuudesta en kyllä sitä pelkäisi ihan heti. Seksiriippvuus on sairautena neurokemikaalinen; kyseessä on riippuvuus endorfiineistä ja muista välittäjäaineista, hyvin samanlaista kuin huumeiden tai tupakan kanssa. Ihminen saattaa kompensoida esim. masennusta seksillä, jonka ansiosta kyseisiä neurokemikaaleja vapautuu aivoihin ja tulee vähäksi aikaa parempi olo. Mitä enemmän sitä tekee sitä enemmän siihen tottuu, jolloin tarvitsee aina enemmän.

Seksiriippuvainen tarvitsee "hitin" usein monta kertaa päivässä, joten aika ajoin pettäminen on ihan toinen asia kuin seksiriippuvuus.

Tossa nyt jotain nopeita ajatuksia, aiheesta kiinnostunut kannattaa konsultoida Googlea. Itse en ole mikään alan asiantuntija.

February 8, 2005 at 1:52 AM  
Blogger sofia32v said...

aika join pettäminen ei tietenkään ole seksiriippuvuutta, mutta voihan niitä hittejä kerätä muullakin tavalla: pornoa, jatkuvaa surffailua netissä juuri tuollaisia tarinoita etsien jne.

oli vain ehdotus. puistattaa tuo jatkuva huorittelu ja naisten raiskausfantasioiden toitottaminen. ihan tervettä se ei mielestäni ole.

February 8, 2005 at 4:44 AM  
Blogger Avionrikkoja said...

Maxille: joo tietysti varovaisuusnäkökohtakin on mukana, että siksiKÄÄN ei kotiin viitsi ketään tuoda. Mutta ihan oikeasti koen myös että koti on perheen koti ja sinne ei ulkopuolisia tuoda. En voi sanoa että olisin aina tyytyväinen avioliittooni mutta jotkut rajat on pidettävä. Kai se tuntuisi pahalta tuoda joku sellainen kotiin vaikka se joitakin ihmisiä kiihottaakin.

Sofia: Anja Snellman kirjoittaa minusta ihan hulluja kirjoja, muistaakseni yhden luin, mutta siinä ei ainakaan ollut Ugria. Täytyy kai lukaista tuo kirja minkä mainitsit. Minusta tuo herkku-netin tarina oli kiihottava mutta sehän taisi olla fantasiaa. Tietysti mies voi haaveilla *omistavansa* naisen ja päättävänsä tämän puolesta vaikka siitä tuleeko nainen paksuksi. Mutten itse lasten tulon jälkeen kyllä haaveile jonkun irtopanon paksuksi pukkaamista kun itse sen jo tiedän että lapset on paras romantiikan tappaja ja vartalon tuho. ;)

February 8, 2005 at 4:47 AM  
Blogger orange said...

"lapset on paras romantiikan tappaja ja vartalon tuho"

Olisitko onnellisempi, jos lapsia ei olisi?

Olisiko vaimosi rakkaampi, jos tällä ei olisi raskauden ja iän jättämiä jälkiä vartalossaan ja lasten ehdoilla elämisestä saatua kypsyyttä?

Miten te hoidatte rakkauttanne? Romantiikkahan on liitossa jatkuvaa jännitteen ylläpitoa - pieniä palveluksia ja aitoja, kauniita sanoja ja kaikkein syvimpien tunteiden jakamista ainakin hetkittäin.

Onko syrjähypyissä romantiikkaa?

Ehkä on reilua (ja järkevän varovaista) jättää kaverin vaimo rauhaan ja olla tuomatta vieraita naisia kotiin. Jossain pienessä kylässä ja vähissä varoissa sellainen reiluus ei olisi mahdollista - kumpi silloin voittaisi, reiluus vai vaihtelunhalu?

Eikö nyt kuitenkin ole niin, että tunteesi vaimoa kohtaan ovat likipitäen kuolleet - lukuunottamatta hienoista katkeruutta? Tietääkö vaimosi sen? Ovatko hänenkin tunteensa kuolleet?

February 8, 2005 at 10:25 AM  
Blogger Mika said...

Esimmäinen reaktioni kun luin kirjoituksiasi oli ärtymys. Mutta kun aloin miettiä elämääsi (kirjoituksiesi kautta toki), kävi minun sinua vähän sääliksi. Yritin kuvitella sinut 80-vuotiaaksi ja mitä sinulle on silloin elämästä käteen jäänyt. Lukematon määrä irtosuhteita, särkynyt avioliitto (sillä aivan varmasti vaimosi saa joskus tietää suhteistasi), katkerat ja pettyneet lapset. Mielikuva tuntui minusta aika lohduttomalta. No, sinä ehkä näet asian toisin.

Toisaalta mietin myös kaikkia niitä elämässä oikeasti tärkeitä asiota jotka sinulta jäävät kokematta: Todellinen sitoutuminen toiseen ihmiseen, puutteineen kaikkineen, kokemus siitä, että toinen ihminen rakastaa sinua, epätäydellisenä ja keskeneräisenä, vastuun kantaminen perheen hyvinvoinnista. Surullista, ei vain sinun, vaan myös lastesi kannalta. Toivon kuitenkin, että oppisit ymmärtämään mikä elämässä on tärkeää, ennen kuin on liian myöhäistä.

February 9, 2005 at 12:38 AM  
Blogger orange said...

Otan hiukan pakkia - kaikesta huolimatta, minusta on reilua, ettei tuo vieraita naisia kotiin eikä lähentele varsinkaan vaimon ystävättäriä. Se on reilu tapa olla epäreilu.

Tässä ylistetään elämäntapaa, joka kuuluu johonkin ranskalaiseen perinteeseen, missä seikkailu tai intohimo pyhittää keinot. Mutta ranskalaiseen perinteeseen kuuluu minusta enemmän sävyjä, jopa myötätuntoa puolisoa kohtaan ja oman ristiriitaisen toiminnan arvostelua. Ehkä olen väärässä.

February 9, 2005 at 6:51 AM  
Blogger Max Romantschuk said...

Mikalle: Minä puolestani toivon, että sinä opit joskus ymmärtämään, ettei ole oikeaa tapaa elää elämää. Jokaisen täytyy löytää oma tie, ja oman maailmankatsomuksen tuuputtaminen toisille osoittaa vain omia ennakkoluuloja.

Sokrates totesi aikoinaan, että ainoa asia jonka hän tiesi varmasti, oli se, ettei hän tiennyt mitään. Periaate pätee edelleen. Jos oletat, että sinä tiedät mikä on kaikille muille parasta se vain osoittaa miten paljon sinulla on vielä opittavaa.

En yritä vähätellä niiden asioiden tärkeyttä joita nostit esille. Mutta tapasi nostaa niitä esille osoittaa vain, että luulet joidenkin ihmisten olevan toisia parempia. Ihmisen arvoa ei kannata verrata toisiin, ei ainakaan jos haluaa jonkintasoista uskottavuutta ylläpitää.

February 9, 2005 at 11:12 PM  
Blogger Avionrikkoja said...

Olen tuon Maxin viimeisimmän kanssa samaa mieltä. Sitä paitsi tämä nykyinen perhe elämän muoto, jossa uskollisuus ja yksiavioisuus on ihanne, on sittenkin aika nuori juttu. Meillä vain tuppaa sellainen sokaistuminen tulemaan, kun olemme oman aikamme lapsia.

Edellisille sanoisin, että jos en tuntisi jonkinlaista myötätuntoa vaimoa kohtaan, niin olisin eronnut jo. Ei kukaan ole naimisissa vihaamansa ihmisen kanssa. Vaimo laittaa hyvää ruokaa ja on hyvä äiti, vaikka minusta hän sotkee liikaa välejä sukulaisiin kärkevyydellä. Seksihaluttomuus on meillä ollut ongelma pitkään. Olen tarjonnut hellimisviikonloppuja ja sellaisia tapauksia, että vain hieroisin tai jotain, ei siis aktia, mutta häntä ei kiinnosta. En ole paljon muitten miesten kanssa puhunut, mutta se vähä mitä varovasti kiertotietä puhutaan niin antaa ymmärtää ettei ongelma ole ainutlaatuinen. Sitä on hyvin erilaisissa perheissä, niissä missä mies osallistuu kotityöhön ja niissä missä ei. Tässä on minusta jotain enemmän kuin mitä naiset myöntävät.

February 14, 2005 at 12:02 PM  
Blogger orange said...

"jos en tuntisi jonkinlaista myötätuntoa vaimoa kohtaan, niin olisin eronnut jo"

"Vaimo laittaa hyvää ruokaa ja on hyvä äiti"

"Seksihaluttomuus on meillä ollut ongelma pitkään. Olen tarjonnut hellimisviikonloppuja ja sellaisia tapauksia, että vain hieroisin tai jotain, ei siis aktia, mutta häntä ei kiinnosta."

Mahdollisia selityksiä on monia.

Ehkä raskauksien jälkeen vaimon hormonitoiminta ei ole enää lähtenyt käyntiin. Silloin hän ei kaipaa seksiä, tähän on lääkkeitä. Toisaalta hän olisi tietoinen miehensä tarpeista ja kaipaisi itsekin ainakin sylissäpitoa ja silitystä ja kauniita sanoja.

Tai ehkä vaimo on ottanut vastaan miehensä sanattomat viestit siitä, ettei hän enää vedä miestään puoleensa kuin kokkina ja lasten äitinä ja siksi ottanut etäisyyttä mieheen puolisona kaikilla tasoilla. Täsä on jotain pimeää, katkeroittavaa.

Masennuksen mahdollisuutta täällä on jo pohdittu. Tosin masentunut ihminen ei välttämättä olisi hyvä kokki ja hyvä äiti. Onko vaimo myös hellivä äiti?

Minun on vaikea kuvitella lapsiperhettä, jossa vanhemmat eivät aika ajoin telmisi lasten kanssa yhdessä ja päätyisi "isoon haliin", jossa hellitään, kutitetaan ja painitaan kaikki yhdessä. Tässä myös isän ja äidin keskinäinen hellyys yleensä tulee näkyviin ja sillä ei ole mitään eroottista funktiota.

Jos tätä "iso hali"-läheisyyttä ei ole, minusta kyse on keskinäisten tunteiden puutteesta, siis kiintymyksen puutteesta. Se syö molempia, mikäli molemmilla on kykyä fyysisen ja henkisen läheisyyden yhdistämiseen (en vieläkään puhu seksistä).

Tiedän, että on naisia/miehiä, jotka eivät ylipäätään kestä läheisyyttä kovin hyvin. Eivät siis ota lapsiaankaan mielellään syliin tai sänkyyn viereensä kiehnäämään. Tällainen on joko traumaattisen lapsuuden aiheuttamaa tai yksinkertaisesti jokin valitettava biologinen poikkeama.

Jotenkin tämän blogin kuvaamassa tilanteessa minusta olisi oikeudenmukaista kaikkia perheenjäseniä kohtaan pyrkiä ymmärtämään, mitä on tapahtunut. Kyse ei ole mistään luonnonlaista, vaikka niin olisi käynyt muillekin.

February 18, 2005 at 9:42 PM  
Blogger orange said...

"jos en tuntisi jonkinlaista myötätuntoa vaimoa kohtaan, niin olisin eronnut jo"

"Vaimo laittaa hyvää ruokaa ja on hyvä äiti"

"Seksihaluttomuus on meillä ollut ongelma pitkään. Olen tarjonnut hellimisviikonloppuja ja sellaisia tapauksia, että vain hieroisin tai jotain, ei siis aktia, mutta häntä ei kiinnosta."

Mahdollisia selityksiä on monia.

Ehkä raskauksien jälkeen vaimon hormonitoiminta ei ole enää lähtenyt käyntiin. Silloin hän ei kaipaa seksiä. Tähän on lääkkeitä, vaikka seksuaalisuuden menettänyt ei välttämättä itse niitä kaipaa. Toisaalta tällaisessa tilanteessa se viilennyt olisi tietoinen puolisonsa tarpeista ja kaipaisi itsekin ainakin sylissäpitoa ja silitystä ja kauniita sanoja.

Tai ehkä vaimo on ottanut vastaan miehensä sanattomat viestit siitä, ettei hän enää vedä miestään puoleensa kuin kokkina ja lasten äitinä ja siksi ottanut etäisyyttä mieheen puolisona kaikilla tasoilla. Täsä on jotain pimeää, katkeroittavaa.

Masennuksen mahdollisuutta täällä on jo pohdittu. Tosin masentunut ihminen ei välttämättä olisi hyvä kokki ja hyvä äiti. Onko vaimo myös hellivä äiti?

Minun on vaikea kuvitella lapsiperhettä, jossa vanhemmat eivät aika ajoin telmisi lasten kanssa yhdessä ja päätyisi "isoon haliin", jossa hellitään, kutitetaan ja painitaan kaikki yhdessä. Tässä myös isän ja äidin keskinäinen hellyys yleensä tulee näkyviin ja sillä ei ole mitään eroottista funktiota.

Jos tätä "iso hali"-läheisyyttä ei ole, minusta kyse on keskinäisten tunteiden puutteesta, siis kiintymyksen puutteesta. Se syö molempia, mikäli molemmilla on kykyä fyysisen ja henkisen läheisyyden yhdistämiseen (en vieläkään puhu seksistä).

Tiedän, että on naisia/miehiä, jotka eivät ylipäätään kestä läheisyyttä kovin hyvin. Eivät siis ota lapsiaankaan mielellään syliin tai sänkyyn viereensä kiehnäämään. Tällainen on joko traumaattisen lapsuuden aiheuttamaa tai yksinkertaisesti jokin valitettava biologinen poikkeama.

Jotenkin tämän blogin kuvaamassa tilanteessa minusta olisi oikeudenmukaista kaikkia perheenjäseniä kohtaan pyrkiä ymmärtämään, mitä on tapahtunut. Kyse ei ole mistään luonnonlaista, vaikka niin olisi käynyt muillekin.

February 18, 2005 at 9:44 PM  
Blogger Arawn said...

Avionrikkoja: "Sitä paitsi tämä nykyinen perhe elämän muoto, jossa uskollisuus ja yksiavioisuus on ihanne, on sittenkin aika nuori juttu. Meillä vain tuppaa sellainen sokaistuminen tulemaan, kun olemme oman aikamme lapsia."

Roskaa. Yksiavioisuus ja uskollisuus ovat olleet ihanteita Euroopassa 2000-1000 vuotta riippuen siitä, millä vauhdilla kristinusko tuli mihinkin kolkkaan. Se, että ihanteet eivät käytännös toteutuneet sen paremmin kuin nytkään ei mitenkään kaada sitä tosiseikkaa, että ihanteina ne olivat olemassa.

February 21, 2005 at 2:56 AM  

Post a Comment

<< Home